Lasten pihatyöpaja

Paavolan varhaiskasvatukselle suunnatuissa työpajoissa lapset ja varhaiskasvattajat pohtivat yhdessä sitä mikä on päiväkodissa parasta ja millainen on unelmien päiväkoti.

Päiväkoti

Lasten toiveet

Lasten toiveissa ja ajatuksissa unelmien päiväkodista korostuivat

  • leikki
  • liikunta ja ulkoilu
  • mutta myös arkiset asiat päiväkodissa.

Tuloksista voisi tulkita vauhdikkaiden ja rauhallisten kokemusten tasapainon olevan tärkeää.

Lasten piirustuksissa oli kuvattu monia erilaisia tiloja, joilla jokaiselle oli oma tehtävänsä päiväkodin arjessa ja leikeissä. Tämä tukee myös varhaiskasvattajilta saatuja toiveita jaettavista ja muunneltavista tiloista.

Unelmien päiväkodissa lasten toiveissa olivat monet erilaiset lelut. Värimaailman toivottiin olevan monipuolinen aina sateenkaari- ja avaruuskatosta kimaltaviin seiniin. Ehkäpä leikeistä saatuja ideoita voi käyttää suunnittelun tukena sisustusta miettiessä. Materiaaleissa mukaviksi koettiin pehmeät materiaalit ja esimerkiksi nurmikko, puu, sammal, pumpuli ja lanka.

Lennokkaimmat toiveet

  • tarrahuone, jossa voi laittaa tarroja seiniin
  • hammashoitokäytävä, jossa on robotti, joka pesee hampaat ja jakaa pastillit
  • ilmapallohuone
  • avaruusleikkihuone, jonka saa pimeäksi
  • uima-allas

Ohjaajat

Aikuisten toiveissa korostuivat erilaisen ryhmätoiminnan ja työnteon sujuvasti mahdollistavat tilat.

Toiveissa korostuivat tilojen ja työnteon toimivuus. Aikuiset toivoivat eri toiminnoille omia tiloja sekä jaettavia tiloja, joka mahdollistaa pienryhmätoiminnan ryhmän sisällä. Vaihtoehdoiksi tilojen jakamiseen mietittiin esimerkiksi erilaisia liikuteltavia sermejä, eri värisiä ja muotoisia mattoja tai kuvioita lattiassa, hyllyjä tai liukuovia.

Ryhmätiloihin toivottiin myös näkösuojattua tilaa, jossa voisi rauhassa tehdä tietokonetyöskentelyä.

Myös henkilökunnan omia tiloja ja työvälineitä toivottiin olevan tarpeeksi. WC-tiloissa toivottiin huomioitavan työergonomia sekä tilojen kapasiteetti.

Säilytystiloja, niin varastoja kuin kaappeja, toivottiin olevan mieluummin liikaa kuin liian vähän ja sijoitettavan joka paikkaan. Säilytystilojen suunnittelussa toivottiin huomioitavan kausivaihtelu sekä se, että kaikki lelut eivät ole koko aikaa käytettävissä ja niille pitäisi löytyä hyvät säilytystilat. Myös lasten omien vaatteiden ja tarvikkeiden säilytykseen toivottiin tarpeeksi tilaa.

Materiaaleissa toivottiin esimerkiksi hyvää akustiikkaa, liukumatonta lattiamateriaalia ja toivottiin, että lasiseinät ja -ovet jätetään pois, koska vaikka ne lisäävät valoisuutta ja avaruutta tiloissa niin samalla ne lisäävät rauhattomuutta ryhmissä.

Piha-alue

Pihalle sekä aikuiset että lapset toivoivat

  • monipuolista leikkitilaa
  • puita
  • hyötykasveja
  • varjonpaikkoja
  • nurmikkoa.

Myös vesileikkien mahdollisuus toivottiin ja tämän voisi huomioida esimerkiksi vesipostilla piha-alueella.

Pihan turvallisuus toivottiin huomioitavan aidatulla pihalla, joka on tarpeeksi korkea ja matala sekä varustettu hyvällä lukolla.

Lasten toiveet

Lapset toivoivat pihalle muun muassa

  • jätskikojua
  • leikkimökkiä
  • erilaisia kiipeilytelineitä
  • tunneleita
  • hiekkalaatikkoa
  • liukumäkiä
  • keinuja
  • karusellia
  • uima-allasta
  • jalkapallomaaleja
  • pyöräilyrataa
  • trampoliinia.

Lennokkaimmat toiveet

  • Minigolfrata
  • Uima-allas
  • Niin pitkä vesiliukumäki, että sillä pääsee kotiin saakka. Talvella jäämäki.
  • Lumipallojen heittopaikka
  • heittoverkko
  • Iso ajorata/ kilparata pyörille
  • Mäenlasku ja hyppyreitä
  • Robotti, joka vetää pulkassa

Ohjaajat

Aikuisten toiveissa oli

  • pihavarasto, joka mahdollistaa kausilelujen säilytyksen
  • hyvä ulkovalaistus
  • syömisen ja maalaamisen ulkona mahdollistavat pöydät.

Esimerkkejä päiväkotilasten ehdotuksista

Lasten ja ohjaajien ehdotuksia uuteen päiväkotiin ja sen pihaan. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Lasten ja ohjaajien ehdotuksia uuteen päiväkotiin ja sen pihaan. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Lasten ja ohjaajien ehdotuksia uuteen päiväkotiin ja sen pihaan. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Lasten ja ohjaajien ehdotuksia uuteen päiväkotiin ja sen pihaan. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Lasten ja ohjaajien ehdotuksia uuteen päiväkotiin ja sen pihaan. Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

Päivitetty 5.2.2024